Historien om en sko - Tarina kengästä

Förutom hundar, har jag ett par andra stora, kära intressen. Ett av dom är vintagekläder och prylar. Jag har genom åren lyckats samla till mig en liten samling kläder och skor från 1920-1960-talet. Det mesta använder jag flitigt, och vissa av sakerna har blivit storfavoriter. Som ett par ärtgröna damskor från 60-talet. Perfekt färg, perfekt passform, perfekt höjd på klacken. Älskar dom!
Jag använde skorna för några dagar sedan, och lämnade dom på ett halvdåligt ställe efter det. Jag riktigt la märke till hur dåligt ställe det var. "Jag ska nog inte lämna de här skorna hit", tänkte jag. Och gick.

Ansa har under de senaste veckorna tuggat sönder en massa saker. Fru Ansa, 5-år, mor till sammanlagt 17 valpar, knappt rört någonting sedan hon var en liten plutt. Nu har det farit underkläder, läderbälten, några skor, ett antal hundleksaker (hon har metodiskt förstört en sak varje kväll ett tag nu). Någon har också kissat i vår säng - jag har skyllt på Siiri som löpte just då, men börjar nu tro att det kanske var Ansa i alla fall. Det här beteendet är så olikt Ansa att jag hade sakta börjat fundera att någonting är på tok. Jag tänkte att hon kanske lider av brist på någonting - att ha en stor valpkull att mata och ta hand om är tufft för tikarna, även om de skulle vara i bra skick från början.
Ni ser vart detta är på väg? Alldeles rätt.

Häromkvällen hörde jag att Ansa tuggade på någonting igen, och gick för att se. Min sko! En av mina underbara ärtgröna favoriter var under bearbetning. Jag räddade vad som räddas kunde, var arg som ett bi och svalde nog någon tår också. Men vad hjälpte det, förstört är förstört.
Efter att vi båda hade lugnat oss, Ansa och jag, började jag metodiskt gå igenom hennes kropp. Och alldeles riktigt, öronen såg inte alls bra ut. Hos veterinären konstaterades öroninflammation. Jag känner mig som en skit som inte hade märkt någonting! Medicinerna har redan börjat verka och Ansa är på bättringsvägen, som tur. Skorna är tagna till skomakaren, som sa att han inte kan trolla, men skall nog göra ett försök...

Det är typiskt BFdB att "dölja" om de ha ont. De gör helt enkelt inte så mycket väsen av sig. Jag har varit med om det förut, när vår gamla tant Elsa hade pyometra, och visade inga symptom fören hon var riktigt dålig och närapå rykte med. Hon sov mera, men det var allt.
Nu fick jag åter en påminnelse till mig själv: kolla igenom hunden: öronen, ögonen, tassarna, huden, allt i jämna mellanrum. Kläm lite här och där! Avvikande beteende är så gott som alltid ett tecken på att hunden ha ont. Kolla, kolla och kolla!


Koirien lisäksi minulla on muutama muu rakas harrastus. Yksi niistä on vintagevaatteiden ja tavaroiden keräily. Olen vuosien varrella haalinut itselleni kokoelman 1920-1960-luvun vaatteita ja kenkiä, joista suurinta osaa käytän ahkerasti. Jotkut vaatteet ja tavarat ovat erityisen rakkaita. Niiden joukossa myös herneenvihreät avokkaat 1960-luvulta. Täydellinen väri, täydellisen sopivat. täydellisen korkeat korot! Ihanat!
Käytin kenkiä muutama päivä sitten, ja jätin ne käytön jälkeen hiukan huolimattomasti huonoon paikkaan. Muistan oikein ajatelleeni, että tähän ei kenkiä kannata jättää. Jätin kuitenkin.

Ansa on viime aikoina tuhonnut isomman määrän tavaroita. Ansa-rouva, 5 vuotta, yhteensä 17 pennun äiti, joka ei ole koskenut melkein mihinkään sitten pikkupentuaikojen. Nyt on tuhottu alusvaatteita, nahkavöitä, kenkiä, koirien leluja (Ansa on järjestelmällisesti tuhonnut yhden tavaran illassa). Joku on myös pissannut sänkyymme - syytin juoksuaikaista Siiriä, mutta nyt olen taipuvainen uskomaan että syyllinen olikin Ansa. Tavaroiden tuhoaminen on ollut niin epä-ansamaista, että aloin jo miettimään jonkun olevan pielessä. Arvelin Ansan kärsivän jostain puutostilasta - suuren pentueen ruokkiminen ja hoivaaminen on nartuille rankkaa, olivatpa ne alkujaan miten hyvässä kunnossa tahansa.
Ymmärrätte varmaan mihin tämä tarina on menossa? Aivan oikein.

Eräänä iltana kuulin Ansan pureskelevan taas jotain. Menin katsomaan. Kenkä! Toinen herneenvihreistä suosikeistani oli juuri käsittelyssä. Pelastin mitä pelastettavissa oli, olin vihainen kuin ampiainen ja taisi siinä jokunen kyynelkin vierähtää. Mutta mitäpä se auttoi, tuhottu on tuhottu.
Kun sekä Ansa että minä olimme taas rauhoittuneet, aloin järjestelmällisesti tutkia Ansaa varmana siitä, että käytökselle on jokin syy. Ja aivan oikein: korvat eivät näyttäneet ollenkaan hyvältä! Eläinlääkärissä todettiin Ansalla olevan korvatulehdus, ja minä tunnen itseni idiootiksi kun en ollut huomannut mitään! Lääkkeet ovat onneksi alkaneet vaikuttamaan ja Ansa on paranemaan päin. Kengät on viety suutarille, joka ei omien sanojensa mukaan osaa taikoa, mutta lupasi yrittää...

On hyvin tyypillistä, ettei Bretagnenbasseteista huomaa niiden olevan sairaita. Ne "peittävät" oireensa hyvin eivätkä tee suurta numeroa itsestään. Tämän olen todennut aiemminkin, kun vanha tätimme Elsa sairasti märkäkohtua, mutta ei näyttänyt oireitaan lainkaan suuresta kivusta huolimatta, kunnes se lopulta oli todella huonossa kunnossa ja vähällä menettää henkensä. Elsa nukkui enemmän kuin tavallista, siinä kaikki. 
Ansan korvat antoivat minulle hyödyllisen muistutuksen: tarkista koiran kunto säännöllisin väliajoin! Käy läpi korvat, silmät, tassut, iho. Painele sieltä ja täältä! Epätyypillinen käyttäytyminen on melkein aina merkki siitä, että koira kärsii kivusta tai vaivasta. Muista siis säännölliset tarkastukset!